maanantai 28. maaliskuuta 2016

Gary Johnson saattaa haastaa Clintonin ja Trumpin

Yhdysvaltojen poliittista kenttää on dominoinut kaksi puoluetta - Demokraatit ja Republikaanit -viimeiset 150 vuotta. Perusolettamus on, että tilanne tulee pysymään samana myös tulevaisuudessa. Nyt on kuitenkin mahdollisuus, että kolmannen puolueen ehdokas voi noista presidentiksi. Jos niin kävisi, se olisi Libertaaripuolueen Gary Johnson.



Kumpainenkin suurista puolue on eksistentiaalisessa kriisissä. Republikaanit eivät ole pelkästään kriisissä vaan suoranaisessa sekaannuksen tilassa. Trump, Cruz ja republikaanien äänestäjät ovat täydellisellä törmäyskurssilla puolue-eliitin kanssa. Demokraattien oletettua presidenttiehdokasta on haastamassa Bernie Sanders, joka ei ole edes puolueen jäsen, kutsuu itseään ”demokraattiseksesi sosialistiksi” ja on määrittelemässä puolueen tulevaa linjaa.

Oletetut ehdokkaat ovat Trump ja Clinton, tämän hetken kaksi ehkä halveksituinta poliitikkoa Yhdysvalloissa. Maassa on varmasti paljonkin äänestäjiä, jotka mielellään olisivat äänestämättä näistä kumpaakaan. Tavallinen logiikka tässä tilanteessa on, että ”näistä kahdesta on valittava”, koska kenelläkään ei ole tarjota uskottavaa ehdokasta, jolla olisi riittävästi näkyvyyttä.

Tänä vuonna on kuitenkin mahdollista, että kumpainenkin näistä ongelmista ratkeaa. Libertaaripuolue asettanee uskottavan ehdokkaan: Gary Johnsonin. 1

Vaikka Johnson olisikin paperilla hyvä ehdokas, se ei auta, jos äänestäjät eivät tiedä hänestä: Johnsonilla on näkyvyysongelma. Käytännössä päästäkseen kansan suureen tietoisuuteen tarvitaan paikka presidenttivaaliväittelyyn. Paikka irtoaa saamalla yli 15% kannatus kansallisissa mielipidemittauksissa. Kun Clintonin ja Trumpin loanheitto lähtee oikein toden teolla liikkeelle, voi hyvin olla, että yhä useampi äänestäjä ilmaisee vastalauseensa vastaamalla ”Gary Johnson” mielipidemittauksissa. Tästä on nyt saatu ensimmäisiä viitteitä, kun Monmouth University mielipidemittauksessa Johnson sai ennen kuulumattoman kovan 11% kannatuksen! 2 Vuoden 2012 vaaleissa, jossa hän oli myös Libertaarien ehdokas, hänen kannatuksensa oli 1% luokkaa.

Jos Johnson onnistuu kipuamaan mielipidemittauksissa 15% haamurajan yli, se antaa hänelle uskottavuutta kampanjalahjoittajien silmissä. Esimerkiksi Koch-veljesten voivat hyvinkin intoutua rahoittamaan Johnsonia. Mikäli näin tapahtuisi, se ei oli aivan merkityksetön asia: Veljekset ovat keränneet yli 800 miljoonan dollarin sotakassan rahoittaakseen vielä avoimeksi jäänyttä ehdokastaan. Heille ei ainakaan vielä ole kelvannut Hillary Clinton tai Donald Trump ehdokkaaksi.

Mikäli Amerikkaan valittaisiin kolmannen puolueen ehdokas, se olisi erittäin tervetullut tuulahdus luutuneeseen järjestelmään. Tällä hetkellä mahdollisuus on vielä kuitenkin niin etäinen, että Johnsonille ei edes tarjota vedonlyöntikertoimia. Blogin isäntä ei kuitenkaan ihmettele, vaikka saisi vielä uuden mahdollisuuden kirjoittaa Johnsonista, sillä kertaa varteenotettavana ehdokkaana.

Gary Johnson


Gary Johnson 3 on vuonna 1953 syntynyt New Mexicon entinen kuvernööri (1995 – 2002). Hän oli suosittu kuvernööri, joka tuli tunnetuksi ennen kuulumattomasta kulukuristaan ja lahjomattomasta lähestymisestään. Hän palautti lainsäätäjille käsittelyyn ennenkuulumattoman paljon lakeja, tyypillisesti perusteenaan cost-befit analyysit. Johnson pääsi myös otsikoihin vuonna 1999 kannattaessaan äänekkäästi kannabiksen laillistamista jo silloin, kun se ei ollut vielä muodikasta.

Johnson on self-made manin perikuva. Hän perusti oman yhdenmiehen yrityksensä vuonna 1976, joka kasvoi vuoteen 1999 mennessä yli 1.000 henkeä työllistäväksi yritykseksi. Johnson ei juo alkoholia 4, kiipesi Mount Everestin huipulle 50 vuotiaana 5, harrastaa thriatlonia ja asuu itse rakentamassaan talossa.

Johnsonin näyttäytyy blogin isännälle pragmaattisena, toimeliaana johtajana, jolla on harvinaisen vakaa moraalinen kompassi. Tämän tyyppinen ehdokas voi hyvinkin selvitä pahasti ryvettyneitten Hillary Clintonin ja Donald Trumpin rinnalla.

Hänen keskeisimpänä esteenään nousta näkyvämmäksi poliitikoksi, on hänen valintansa toimia Libertaaripuolueessa. Johnsonin poliittiset linjat ovat puolueelleen tyypillisiä: sekä taloudellinen, että sosiaalinen liberalismi yhdistettynä tiettyyn määrään käytännöllisyyttä. Johnson esimerkiksi kannattaa aborttioikeutta (tietyin perusteltavin varauksin) ja kannabiksen laillistamista. Talouden puolella liberalismi tarkoittaa mahdollisimman vapaata kauppaa sekä alhaisia veroja. Libertaaripuolue tyypillisesti vastustaa sotavoimien käyttämistä ja on kannattaa melko eristäytynyttä ulkopolitiikkaa. 6

Vedonlyöntimarkkinoiden 7 mielipide nyt. Presidentti: Clinton 1,45; Trump 4; Sanders 15; Cruz 33; Kasich 41 / Demokraattien ehdokas: Clinton 1,08; Sanders 11 / Republikaanien ehdokas: Trump 1,33Cruz 7; Kasich 13.

1. Pienpuolue on pienpuolue. Paras lähde esivaaleihin näyttää olevan Wikipedia.
https://en.wikipedia.org/wiki/Libertarian_Party_presidential_primaries,_2016

2. Kysymys ja vastaukset
If the election for President was today, who would you vote for if the candidates were Donald Trump the Republican, Hillary Clinton the Democrat, and Gary Johnson the Libertarian?
Donald Trump 34%
Hillary Clinton 42%
Gary Johnson 11% 
http://www.monmouth.edu/assets/0/32212254770/32212254991/32212254992/32212254994/32212254995/30064771087/7714a05b-515f-4ad3-bdaa-e72a6e5f8e61.pdf

3. Johnson pyrki republikaanien ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleihin. Epäonnistuneen esivaalikampanjan jälkeen Johnson siirtyi Libertaaripuolueen ehdokkaaksi ja sai noin 1% kaikista annetuista äänistä.
Kun Johnson oli republikaanien esivaaliehdokkaan, hän sai hieman näkyvyyttä. Blogin isäntä luki The Reason –julkaisun ja The Atlantic –lehden henkilökuvat vuodelta 2011.
http://reason.com/quiz/GOP2011/profile/gary-johnson
http://www.theatlantic.com/politics/archive/2011/02/is-gary-johnson-the-next-ron-paul/71135/

4. Sanotaan, että Internet ei unohda mitään. Ei pidä paikkaansa. Blogin isäntä muistaa hyvin, että Gary Johnson ei juo, ja on todennut juomattomuuden oleen elämänsä yksi parhaista päätöksistä. Kuitenkin kaikki artikkelit, jotka puhuisivat tästä, ovat rikki tai muuten kadonneet. Tällä kuitenkin mennään: Johnson ei juo. Tai jos juo, niin on aloittanut sen uudestaan vasta viime vuosina.

5. Kyseessä on ollut melko vaarallinen ponnistus, jossa Johnson meinasi päästä hengestään.
http://www2.ljworld.com/news/2003/jun/08/former_governor_scales/

6. Wikipediassa on kerätty pitkä lista erilaisia pienempiä ja suurempia Johnsonin linjauksia.
https://en.wikipedia.org/wiki/Political_positions_of_Gary_Johnson

7. Merkitsen pieneneviä kertoimia sinisellä ja kasvavia punaisella verrattuna edelliseen kirjoitukseni julkaisuajankohtaan.
http://www.oddschecker.com/politics/us-politics/us-presidential-election-2016/winner

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti